lauantai 19. joulukuuta 2015

Lahjakortille kuoret

Askartelin muutaman kotelon, jonka sisään saasujautettua vaikka lahjakortin








Hyvin simppeliä, hyvin nopeaa. Joskus kuulee sanottavan, että lahjakortti on liian persoonaton lahjaksi. Mutta entä jos sen antaa persoonallisessa kuoressa...

Camilla

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Talvisia kortteja

Viikonlopun puuhailun tulokset ovat tässä. Ilma on vain niin hämärä, ettei tuloksena ole kuin hämäriä kuvia. Ensimmäisenä on Magnolian Joyfull Tilda. Koristeena pitsiä ja kakkupaeria. Kuviopaperi on hankittu Suomalaisesta kirjakaupasta.







Tämä leimasin on Penny Blackin tuotantoa. Yksi suosikeistani. Aika haastava väritettävä tosin.




 Kukat/lumihiutaleet stanssasin Big shot starte kitin mukana tulleilla stansseilla. Tuo korttiaskartelijan unelma saapui kotiini viikonlopuksi ja sen kanssa leikkiessähän tuo viikonloppu onkin sitten suloisesti kulunut.


Viimeisin kortti onkin sitten todella simppeli. En halunnut kaunista kuvaa sotkea turhalla krääsällä. Embossasin leimasinkuvan. Värit näyttävät paemmilta kameran tältä puolen.. (Seli seli)



Joensuussa oli tänään valkoinen maa.  Vihdoinkin!

Camilla